Kolme hyvää tuntia raportoimatta. Kevätaurinkokin alkaa
paistaa ja näin tallin aivan uudessa valossa viime lauantain rästillä.
Pari viikkoa sitten menin tasaisen tunnin Delmalla. Se on
tullut lomilta takaisin, ihanaa J
Se on kyllä niin sympaattinen, kiltti ja yritteliäs. Tehtiin lyhennyksiä.
Muuton takia tunnin kulku on ehtinyt autuaasti unohtua, mutta hyvin meni
ainakin Kirsin mielestä. Itse olin vähän kriittisempi. Luulen, että tehtävä oli
Delmalle vähän liian pitkä, sillä se protestoi tunnin loppupuolella ennen kuin
vaihdettiin tehtävää. Lyhennykset teki hyvin, mutta kiirehti vähän ja jäi
ennakoimaan laukkaa lyhennysten jälkeen. Delmaa saa kyllä ratsastaa ihan
reippaasti, ei voi jäädä matkustamaan, mutta se palkitsee työstä.
Viime viikolla oli sitten kaksi estetuntia. Ensimmäinen oli
Petran normitunti Necolla. Hypättiin kahta pystyä, joissa oli n. 8 askeleen
väli. Yritin saada Necoon vauhtia jo verkassa, mutta silti laukka meinasi
hyytyä ennen ekaa estettä ja esteiden välissä niin että meillä oli tekemistä
tuossa 8 askeleessa. Sitten jatkettiin kuuden esteen rataa, jossa oli lopussa
jännittävän näköinen punainen muuri-okseri. Jännitin varmaan itse enemmän kuin
Neco, se meni ihan hyvin. Vielä olisi voinut saada Necon nopeammin reagoimaan
pohkeeseen, mutta aika hyvin meni.
Sitten olin toissapäivänä eli lauantaina aamulla Kirsin
estetunnilla rästillä. Sain Retun, jonka
kanssa esteillä ei viimeksi mennyt ihan putkeen. Nyt kuitenkin yritin ratsastaa
jalalla enemmän, jotta saisin jotain tuntumaa ja esteillä yritin pitää pohkeen
kiinni viimeiseen askeleeseen asti. Ja johan alkoi toimia. Koko tunnin riitti
pientä viilattavaa, mutta silti oli voittajafiilis ekan esteen ylityksestä
lähtien!
Hypättiin rataa, jossa oli ensin kavaletti ja pysty, välissä
kaksi askelta, vinosti lävistäjällä. Tässä kohtaa meni pari kertaa, ennen kuin
sain Retun kaulan suoraksi. Kirsin mukaan jotenkin käärin ohjia liian lyhyeksi
ja vielä eri pituiseksi. Kun se onnistui, edelleen pidätin seuraavassa
mutkassa, jonka jälkeen toisella lävistäjällä piti hypätä pysty. Se taas johti
siihen, etten päässyt viimeiselle muuriesteelle viidellä askeleella. Loppujen
lopuksi sekin onnistui, ja Kirsi totesi, että pitää vaan uskaltaa tehdä
muutoksia, niin sitten homma sujuu. Esteet olivat jo varmaan lähes 80
senttisiä, sillä hypyt tuntuivat tosi isoilta. Viimeistä oudon näköistä muuria
Retu selvästi epäröi enemmän kuin muita, siitä johtui varmaan myös se, että
suoraa tietä oli vaikeampi saada. Olin kuitenkin tosi iloinen, että sain sen
kuitenkin hyppäämään kaikki esteet eikä viime kerrasta tuttua hidastelua esteen
edessä enää näkynyt. Hurraa!
Suunnilleen tällaista tehtävää hypättiin:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti