Este(rutiinia?)

Kisojen jälkeen on pääsiäinen ja muutama ratsastustunti taas vierähtänyt. Esteillä välillä tuntuu, että saa paremmin kiinni hommasta ja välillä taas ei tunnu yhtään siltä. Vaikka tunteja alkaa olla jo takana aika monta ja pitäisi olla rutiinia edes vähän, ei tässä kyllä yhtään liikaa ole harjoiteltu. Edelleen on ennen joka estetuntia pieni jännitys päällä.

13.4. Este: Leo
Vähän ajattelin, että ehkä olisi sama tehtävä kuin lauantaina, mutta ei, vaan tietenkin isompia esteitä. Tai ainakin siltä ne näytti. Okseri oli 80 cm. Koko tehtävä oli seuraavanlainen: pysty, jossa laatikko alla, josta melko pitkä kaareva lähestyminen toiselle pystylle, jossa vaihto ja lähestyminen pysty-okseri linjalle, johon piti saada 5 askelta (19 m). Leksan kanssa hypättiinkin sitten tätä linjaa aika monta kertaa, kun hän ei ollut sitä mieltä, että siihen voisi viisi askelta ottaa. Piti kieltää kaksi kertaa pystylle ja yhden okserille. Mä varmaan vähän häsläsin lähestymistä pystylle, sillä sinne olisi pitänyt saada kunnon laukka kaarteeseen, sitten se puolipidäte ja reilusti käsi eteen, jotta olisi saanut tarpeeksi ison hypyn ja hyvän paikan. Eka mentiin liian läheltä ja sitten vähän liian kaukaa, joten ei ollut hirveästi mahkuja saada viittä askelta okserille. Kun yritin, niin Leksa oli toista mieltä ja veti liinat kiinni. Yllättäen pysyin hyvin selässä enkä edes meinannut lentää. Lopulta saatiin kohtuullisesti onnistunut linja, vaikka okserille tultiin liian lähelle ja kuudella askeleella.

Vaikka meillä oli vähän vaikeuksia, niin sain verkassa Leoa komennettua ruotuun sen verran, että laukka tuntui melko hyvältä. Jos sillä olisi ollut esim. samanlainen laukka kuin viimeksi kisoissa, koko hommasta ei olisi tullut yhtään mitään. Nyt sitä ei tarvinnut joka askeleella hoputtaa. Suoruus on Leon kanssa haaste ja toisaalta elintärkeä juttu, sillä sehän ei liian vinosti hyppää. Tämä ongelma meillä oli ainakin kaksi kertaa okserilla.


11.4. Este: Jere
Lauantaina olin vaihtotunnilla Mervin hyppärillä ja sain Jeren, jolla oon joskus jotain kavaletteja mennyt, muuten vaan tasaisella, jossa se viimeksi olikin todella hieno. Esteillä sain verkassa sille ihan kivan rytmin laukkaan, mutta hypätessä sen tahti helposti hyytyy, jos sille ei anna tarpeeksi ohjaa. Jerpan kaula on tooosi pitkä, ja esteillä myödätessä tuntui, että oma tasapaino pettää, kun käden laittaa niin eteen. Näinhän ei tietysti pitäisi käydä vaan asennon pitäisi pysyä hyvänä, mutta siihen on vielä matkaa. Kaarteissakin meinasi vähän hyytyä, mutta kun päästiin hyvässä rytmissä ja suorana lähestymään estettä ja kuskin käsi antoi Jerpan hypätä niin sehän sujui kuin tanssi. Ensimmäisen kerran koko maneesi muuten käytössä, ihan eri fiilis. Mervi oli taas pistänyt kunnon radat pystyyn.

7.4. Tasainen: Sid
Pääsiäisen jälkeisellä tunnilla oli oudot hepat tasaisella tunnilla. Sidillä en pitkään aikaan ollutkaan mennyt tasaisella. Sitä on tasaisella vaikea saada taipumaan ja se painaa kädelle todella paljon. Kirsi sanoi, että sen kanssa ei saa jäädä vetokisaan (helpommin sanottu kuin tehty) ja että se kuitenkin kantaa itsensä, eli ei ole niin etupainoinen kuin voisi luulla. Istunnallahan ja pohkeella sitä pitäisi enemmän pystyä ratsastamaan. Tunnilla oli muuten erikoinen vieras katsojana katossa: pikkulintua kynivä varpushaukka, joka pudotteli pikkulinnun sulkia meidän niskaan. :)

31.3. Tasainen: Justus
Justus oli vähän hermona taas selkään nousussa, mutta kun sinne päästiin niin meni aika hyvin. Sillä on pehmeät ja hienot askellajit ja se kuuntelee kiltisti. Ulkoavut olisivat muistaakseni saaneet mennä paremmin perille ja vähän Jussi painoi liikaa kädelle laukassa, mutta ylipäätään se on kiva heppa tasaisella.

30.3. Este: Basse
En muista tämän tunnin tehtävistä muuta kuin että oli tiukkia mutkia ja Basse oli taas oma itsensä. Vaikka yritin verkassa ja mielestäni onnistuinkin, lyhentämään sen laukkaa, se salakavalasti taas pidensi askellustaan esteitä kohti. Tunti meni kuitenkin hyvin lähinnä siksi, että toimin "puolipidäte - NYT" -huutojen kohdalla juuri niin kuin Mervi sanoi ja sen jälkeen hellitin kädellä ja annoin Bassen tehdä sen minkä osaa, eli hypätä. Myös tiet on Bassen kanssa tehtävä tarkasti. Nyt alan omasta mielestäni jo vähän itsekin hahmottamaan, missä vaiheessa se pidäte pitäisi tehdä. Silti on ihan kiva, että joku oikeaan aikaan siitä muistuttaa.

Vk 13: Kisat!!!

Apuaa, huomenna ne sitten koittaa, eli kisat. Menen kaksi luokkaa, 40 ja 60. Äitikin tulee katsomaan, ja ehkä joku muukin. Olen toivonut hevoseksi Ripaa tai Bassea.

Viikkohan ei alkanut hyvin kisoja ajatellen, kun tänään sain estetunnille Necon, joka ei liikkunut minnekään. Mervin mielestä mulla oli luovuttaja-asenne, kun valitin sille, että Neco ei liiku. Mun mielestä yritin, mutten osannut toteuttaa apuja niin, että olisi saanut sen suoraksi ja liikkumaan. No esteethän oli tietenkin sen verran isoja, että eihän me niistä yli päästy Necon laukalla. Ekalla kerralla sarjalla Neco veti liinat kiinni ja niin taas kerran kopsahdin pää puomiin ja takapuoli maahan. Ei onneksi sattunut mitään, mitä nyt vähän huimasi. Ei kun takaisin selkään ja johan alkoi Necosta lähteä liikettä. Mervin neuvosta laitoin jalat vähän eteen ja yritin istua pystyssä enkä ennakoida hyppyä liikaa. Raippaa kaulalle sarjan toisella osalla ja vähän maiskutusta niin johan se hyppäsi ihan hyvin. Mä vaan tietysti olin ihan kauhuissani. Sen kanssa on kyllä vaikeeta. Neco pitäisi saada ihan villiintymään verkassa, mutta ei ole helppoa. Heti jos se ei laukkaa kunnolla, se ei myöskään hyppää. Joskus se ei kyllä hyppää vaikka se laukkaisikin, joka on pahempi ongelma. Silloin se yleensä tuijottelee jotain liian jännää. Pakko viedä kakkua Merville ensi viikolla, nyt oon pudonnut jo niin monta kertaa.

Huomenna sitten kisat, niistä kirjoitan tähän samaan postaukseen pian. En usko, että ne nyt voi mennä niin huonosti kuin tänään, joten otetaan vaan voittajafiilis jo nyt. Ja se oikea asenne!

Kisat ohi! Tää viikko on aivan painajaismainen, ja eilisen jälkeen ei muutenkaan näyttänyt hyvältä kisojen suhteen, mutta niin vaan selvisin. Se on pääasia. Parantamisen varaa jäi paljon, joten kyllähän tässä varmaan täytyy mennä uudestaankin :D Helpoksi tätä ei ollut mulle tehty, sillä kaiken muun huolen lisäksi olin ihan ekana koko kisassa, 40 luokassa. Siihen sain Ripan, jota olinkin toivonut, mutta 60 luokkaan mulla oli Leo. Epätoivo ei onneksi iskenyt vaan päättäväisesti yritin selvitä.

Radan kävin kävelemässä pariin kertaan ja se näytti selkeältä. Mitään ratapiirustusta en kyllä löytänyt mistään, mutta lähtölinjakin oli onneksi ihan hyvin merkitty. Sitten vaan äkkiä Ripaa kuntoon laittamaan ja kävelemään maneesiin. Verkkaan oli aikaa vain vartin verran, ja verkka-alue oli sen verran pieni, että kun 7-8 ponia siellä yrittää laukata ja hypätä niin onhan se sekasortoista. Ripaan en saanut vauhtia verkassa, liian pieni tila ja liian lyhyt aika. Lisäksi kun raipalla yritin avittaa asiaa, se meinasi pukittaa mut alas selästään. Radalla siihen tuli taas kuitenkin sille tyypilliseen tapaan aivan uutta virtaa. Mä menin vähän ajattelematta, lähinnä toivoin, että Ripa laukkaa. Laskin viidennelle esteelle askeleita kuuteen asti, ja jotenkin kuvittelin, että hyppäsin jo esteen numero kuusi. Menin sitten siitä ihan vierestä ohi, vaikka numerokin oli esteellä isosti näkyvillä! Uskomatonta tohelointia... Menee kyllä aika lailla jännityksen piikkiin. Muutenhan Ripa meni aika hyvin, mutta mä vaan ratsastin tiet aivan miten sattuu. Sitä Kirsikin kommentoi, hylkäämisen lisäksi :)

Radan jälkeen vein Ripan talliin ja aloin jännittämään seuraavaa. Näin kun Leksa kielsi edellisellä ratsastajalla verkassa yhden esteen kun se oli niin veltto. Ratsastaja sai sen kuitenkin radalla parempaan rytmiin. Mulla Leo tuntui verkassa paremmalta kuin monena muuna toivottamana tuntina, mutta kyllä se kiemurteli ja oli veltto edelleen. Sain kuitenkin pari hyvää laukkapätkää. En tiedä olisiko siihen pitänyt lopettaa, sillä laukka huononi sitä myöten kun meidän vuoro lähestyi. Mistä olin erittäin ylpeä radalla, oli se, että huomasin oikeasti ajattelevani teiden ratsastusta, rataa ja muutenkaan en ollut aivan jäässä. Leksa oli veltto koko radan, joten pisteet laski, mutta muistin radan ja se oli puhdas kuitenkin! JEE! Voittajafiilis.

Tästä on hyvä jatkaa.

Vk 12

Viikko 12 alkoi aurinkoisesti. Valoa on jo paljon, vaikka aurinko ehtikin jo laskea, kun puoli kasin maissa lähdin kotiin päin tallilta ajelemaan maanantaina. Estetunnilla oli vuorossa Sid. Ei se kaikista lempparein, mutta ihan luotettava polle, huolimatta siitä yhdestä kerrasta, jolloin meillä oli vähän vastoinkäymisiä. Verkassa tehtiin paaaaljon vastalaukkaa. Mä en kylläkään saanut Sidiä kertaakaan kaarteen läpi vastalaukassa ja Mervikin tuskastui siihen säheltämiseen... Hommasta ei vaan yksinkertaisesti tullut mitään ja voimat loppui ennen kuin tehtävä onnistui... No, ilmeisesti se säätäminen kuitenkin auttoi, sillä Sid hyppäsi tehtävänä ollutta jumppasarjaa oikein kivasti. Puolipidätteet olivat taas todella tärkeässä roolissa, jotta sain Sidin pitkänä vyöryvää laukkaa tasapainotettua. Ensin piti mennä loivalla kiemuralla kaksi kavalettia, joilla laukanvaihto. Sitten neljän esteen pitkä suora jumppasarja, kaksi askelta jokaisessa välissä. Sid meni jumppasarjat ja pari kertaa kavaletitkin oikein hyvin ja pystyin siihen kivasti vaikuttamaan ja osasin rentoutua kädellä silloin kun Mervi sanoi.

Tunnin jälkeen kysyin Merviltä, josko sitä uskaltaisi mennä harjoitusestekisoihin ja se sanoi, että kyllä uskaltaisin :) Voisin kuulemma mennä sekä 40 että 60 -luokat peräkkäin. Ja niinpä seuraava päivänä olin ilmoittautunut kisoihin. Nyt ne kisat on huomenna ja jännittää hulluna!

Tiistaina listassa luki Palisco, joten olin innoissani siitä ja ekasta tunnista kentällä tänä keväänä. Kun menin tallille, Palisco olikin korvattu Laikalla. Laikahan on ihan kiva, mutta olisi kiva ollut mennä Paliscolla, kun en ole sillä mennyt ja kaikki sitä kehuu. Nyt Laika on kuitenkin ollut sairaslomalla ja palannut vähän aikaa sitten tunneille. Tähän kun yhdistettiin eka tunti kentällä, katastrofin ainekset olivat valmiita. Selkään noustessakaan heppa ei meinannut pysyä housuissaan, mutta alkuverkka meni ihan kohtuu-rauhallisesti. Laukoista se sitten alkoi, kuumeneminen. Laika pomppi minne sattuu ja painoi kädelle paljon. Kun jäin liikaa pitelemään, se alkoi pukitella ja tuntui, että sillä oli neljä jalkaa ilmassa mutta eteenpäin meno oli vähäistä. Siinähän sitten yritit tehdä vastalaukkoja. Yksikään ei oikeastaan onnistunut. Kirsin huutamisesta huolimatta (tai siitä johtuen) en onnistunut sen paremmin Laikaa rauhoittamaan. Se siitä tunnista sitten. Onneksi ei ollut estetunti, meno olisi ollut melko hurjaa.

Vk 11: Ferra ja Marco

Viime viikolla oli kaksi aika haasteellista tuntia. Estetunnilla oli jälleen uusi tuttavuus, Ferra. Olin siitä ihan innoissani edellisen onnistumisen jälkeen Chillalla. Ja muutenkin kaikki kehuivat Ferraa mulle. Ferra oli vauhdikas, mutta todella kiltti, jonka huomasin tunnilla erinomaisesti. Verkka meni minusta erinomaisesti, mutta kun ruvettiin hyppäämään, meillä oli rytmin kanssa vähän ongelmia. Välillä mentiin ihan rauhassa ja välillä kiihdyteltiin liiankin kanssa. Tämä johti siihen, että mun oli vaikea tajuta, mistä Ferra meinaa hypätä. Pari kertaa mokasin niin perusteellisesti hypyssä, enkä päässyt ollenkaan mukaan, että oli todellinen ihme, että Ferra-parka hyppäsi vaikka roikuin sen suussa miten sattuu. Ferran kanssa seuraavalla kerralla pitäisi laskea tahtia ja saada sitä tasaisemmaksi. Pitäisi myös linjan alussa tehdä pari puolipidätettä ja sen jälkeen pitää käsi edessä ja katse esteen takana. Siinä vinkit toiselle kerralle, toivottavasti se tulee pian, sillä Ferra oli todella mukavan tuntuinen.

Tiistaina oli vuorossa Marco, huoh... Me ei vaan sen kanssa oikein ymmärretä toisiamme. Verkassa oli selkään noususta lähtien todella vaikeaa. Ei meinattu pysyä paikoillaan ollenkaan, ei mennä suoraan eikä taipua. Jyrättiin mutta ei nostettu jalkoja. Ensin tehtiin pohkeenväistöjä, jotka alkoi mennä onneksi muutaman yrittämisen jälkeen ihan hyvin. Vaikeaa oli taas päästää ohjasta ja pitää asetus. Muuten saatiin aika kiva suoruus. Ravi meni vähän kipittelyksi. Laukkatehtävä, joka oli kokoamista monilla siirtymisillä ja laukannostoilla, olikin sitten ihan farssi. Joko ei laukkaa ollenkaan, väärä laukka tai ryntäyslaukka. Kokoamisesta ei ollut tietoakaan. Kirsi kehotti olemaan tekemättä yhtään mitään laukassa, mutta kyllä musta sen laukan pitää aika laadukasta siinä tapauksessa olla, jos on neljä askelta aikaa. Silloin hepan on itse laukattava ne neljä askelta eikä se voi myöskään rynnätä, sillä muuten et mitenkään ehdi sitä siirtymistä tekemään ennen kuin aika (neljä askelta) loppuu. No, se siitä. Kovasti tehtiin töitä ja osaksi onnistuttiinkin, mutta pääasiassa oltiin kyllä Marcon kanssa aika eri aaltopituuksilla.

Vk 10: Chilla love

Tällä viikolla tallin ilmoitustaulun listasta oli hieman tärähtänyt kuva ja kännykällä katselin, että heppa olisi joko Chyla tai Chilla. Arvelin, että varmasti kyseessä on Chyla, mutta tarkempi tarkastalu osoitti hepan olevan uusi tuttavuus Chilla. Sehän alkoi tietysti jännittää jo ennen kotoa lähtöä, sillä ainoa kokemus Chillasta oli, kun kerran näin sen heittävän jonkun tytön päin maneesin seinää, kun se esteillä riistäytyi käsistä. Silloin muistaakseni ääneen sanoin jollekin, että tuolla en kyllä uskaltaisi hypätä.

Menin tallille Chillaa etsimään ja sen kämpästä löysin hepan lisäksi hoitajan, joka kehui hoitoheppaansa kovasti. Samalla hän kertoi surullisen tarinan oman hevosensa yllättävästä kuolemasta. En oikein voinut muuta kuin pahoitella ja auttaa hoitamaa Chillaa, joka oli boksissa todella kiltti ja rauhallinen myös sen jälkeen kuin hoitaja oli lähtenyt. Heti tallista lähtiessä ja selkään nousussa se alkoi hosumaan eikä meinannut seisoa paikoillaan. Verkassa se kuitenkin pysähtyi melko kuuliaisesti pidätteestä ja ravin tahti pysyi mukavana. Mervi kehotti testaamaan jarruja ja kun Chilla paikallaan ollessa protestoi päätä heiluttamalla, Mervi näytti kädestä pitäen miten pidän vastaan käsi alhaalla kunnes se rauhoittuu ja jatkan vasta sitten. Vaikka Chilla selvästi oli tosi herkkä ja keskityin siihen, että sain käden pysymään pehmeänä, olin ylpeä siitä, ettei se heiluttanut päätään liikkeessä juuri ollenkaan vaan pysyi rauhallisena. Kun alettiin hyppäämään se ei tykännyt paikallaan olosta vaan heilutti päätään pysähdyksissä koko ajan. Laukassa Chilla ehkä vähän kuumeni ja painoi kädelle, mutta sain kuitenkin sen pysähtymään mielestäni aika hyvin. Laukkahan sillä oli todella mukavaa. Mervi sanoi, ettei siihen pidä tuudittautua vaan tehdä töitä koko ajan, että saa sitä myös koottua. Siinä olisin voinut onnistua paremminkin.

Eka tehtävä oli innarit isolla pääty-ympyrällä toisen ratsukon kanssa. Chilla hyppäsi Mervin mukaan joka kerta vaan kovempaa, ja kehotti kokoamaan ja kääntämään kunnon tiet jo hyvissä ajoin. Sitten hyppäsimme pystyä, viisi askelta ja samat innarit, joiden välit kyllä olivat aika ahtaat. Pystylle piti tehdä ravilähestyminen, joka meni ihan yllättävän hyvin Chillalla. Aika nopeesti selvis, että pitää heti esteen jälkeen istuu kunnolla pystyyn, jotta sen saa kiinni, sillä oli tosiaan vähän taipumusta rynnätä esteen jälkeen. Muutenhan se hyppäs tosi kivasti. Kaikki meni oikeastaan tosi hienosti, etenkin viimeinen rata, jossa oli pitkiä lähestymisiä ja isompia esteitä. Sain Chillan odottamaan kivasti ja tiet oli hyvät. Taas voin onnitella itseäni erityisesti siitä, että olin itse rauhallinen, pystyin ajattelemaan järjellä ja ratsastin enkä kadottanut kaikkia suunnitelmiani heti tehtävälle lähdettäessä. Varmaan se tunne, että Chilla kyllä pysyy käsissä, auttoi tähän.

Kyllä siitä taisi tulla mun uusi suosikki :)

Vk 9: Vähitellen herännyt rakkaus

Ensimmäinen normaali ratsastusviikko viime viikon neljän tunnin putken ja loman jälkeen. Lihakset on jo vertynyt viime viikosta, jolloin jokainen askel sattui, maanantain tunnin jälkeen ei sattunut enää ollenkaan.

Maanantaina sain estetunnille Bassen, jee! Oli ollut niin ikävä Bassea jo. Vähän jännitti, kun se oli viime viikolla Tiinan kanssa kieltänyt ja kiihdytellyt aika tavalla. Jarrut tuntuivat olevan vähän hakusessa verkassa, jonka Mervi ilmeisesti heti huomasi ja antoi ohjeeksi tehdä paljon käyntiin siirtymisiä. Tein, ja auttoihan se. Laukka oli jo aika rauhallista.

Verkkahyppyinä oli kaksi kavalettia kolmen askeleen sujuvalla välillä, jonka jälkeen piti siirtyä käyntiin tai toisena tehtävänä tehdä voltti ja siellä hypätä vielä yksi kavaletti. Molemmat meni aika hyvin, pari kertaa Basse vähän kompuroi. Sitten hypättiin kavaletit, pysty ja okseri. Okseri oli melkein samanlainen kuin viime viikolla, mutta vähän pienempi onneksi. Meillä meni ylipäätään Bassen kanssa aika hyvin, mutta yksi ongelma oli alusta asti: vasen pohje ei mennyt läpi, jolloin Basse puski liikaa vasemmalle. Vaikka olin verkassa ennakoinut tätä ongelmaa ja tehnyt väistöjä, olisi varmaan pitänyt tehdä enemmän. Sain kuitenkin kohtuullisen hyvät tiet, joten vain yhden kerran Basse kompuroi vähän pahemmin okserille, mutta pysyin kyydissä ja pääsiin juuri ja juuri ylikin. Muut kerrat meni ok. Oikeaa laukkaa etenkin okserin jälkeen oli vaikea saada vaihdettua, ja Mervi pisti meidät ympyrälle vaihtamaan laukkaa kavaletilla moneen kertaan ennen kuin oli tyytyväinen.

Oli kivaa mennä taas Bassella. Nyt se ei myöskään rynninyt, joka oli hienoa, ainoastaan vasemman puolen apuihin pitäisi kiinnittää lisää huomioita. Puolipidätteet ovat olennaisia estettä lähestyttäessä, sillä muuten Basse vyöryy liian pitkänä ja käy köpelösti. Mutta toisaalta ei saa ottaa liikaakaan, koska sitten se ei ole enää pohkeen edessä ja käy niin kuin ekalla kerralla. Haastavaa mutta kivaa. :)

Tänään tiistaina sitten olin epäileväinen ja melkein vaihtamassa hevosta Katan kanssa, hullu minä! Ymmärsin tunnin jälkeen, että Jere on mun uusi rakkaus, meillä vaan kesti vähän pidempään lämmetä toisillemme. Se on niin suloinen gentle giant, jätti, joka oli ihanan pehmeä ja mun avuilla tänään melkein koko tunnin! Varmaan ei ole vielä tältä tuntunut kenenkään selässä, ainakaan näin pitkään. Tajusin nyt myös pitää pidemmän ohjan, vielä olisi pitänyt pystyä enemmän hölläämään taivuttavan puolen ohjasta. Jere kulki kauniissa muodossa, ei ryysinyt, mutta kuitenkin meni eteenpäin. Laukan nostoissa olin varmaan liikaa ohjassa kiinni verkassa, mutta nekin rupesivat vähitellen sujumaan. Jotenkin saatiin yhteinen sävel.

Tehtiin avotaivutuksia "väärään" suuntaan ja suorissa linjoissa oli tekemistä. Mun pitäisi katsoa suoraan eteenpäin ja istua keskellä niin linjatkin pysyisivät paremmin. Pidennettiin ja lyhennettiin myös laukkaa keskiympyrällä, laukka tuntui ihan erilaiselta kuin aiemmin Jeren kanssa. Pääsin kunnolla istumaan, vaikka vähän edelleen pompotti. Pääsin myös vaikuttamaan ja kerrankin tunsin selkeän eron lyhyessä laukassa, harjoituslaukassa ja isossa laukassa. JEE!

Tunnin jälkeen kuherreltiin Jeren kanssa Jeren kämpillä. Jeren otteet oli vähän kovia, mutta mä rapsuttelin sitä ja se rauhoittui. Lopuksi nenä kohtasi silkinpehmeän turvan ja puhaltelimme toisillemme. Täydellinen päätös kuuden tunnin ratsastusputkelle. Nyt haluaa vaan lisää!

Lentävät lähdöt loman jälkeen

Loman jälkeen alkoi hurja ratsastusputki. Aloitin maanantaina kahdella estetunnilla. Ensin oma tunti Leolla ja seuraavaksi estetasainen Condorilla. Ajattelin, että tässäpä pahimmat mahdolliset hevosvalinnat pitkän ratsastustauon jälkeen.

Tehtävätkään eivät olleet helppoja. Omalla tunnilla sain kuitenkin Leon kuuntelemaan ja kulkemaan kohtuullisen suorana eteenpäin, joka ei ole itsestään selvää Leon kanssa ollenkaan. Mentiin ensin kavalettisuoraa, jossa piti vaihtaa askelmäärää. Sitten ruvettiin hyppäämään näiden lisäksi pystyä ja okseria, jotka nousivat tosi korkeiksi. Silloin rupesi taas vähän jännittämään. Meitähän oli hiihtoloman vuoksi tunnilla vain kolme, joten päästiin hyppäämään koko rahan edestä.

Ensin Tiinan Basse meni ohi okserista muutaman kerran ja kielsi pari kertaa. Tiina pysyi kuitenkin hienosti selässä ja sai loppujen lopuksi Bassen okserin yli. Sitten Mikkokin kielsi okserin kerran ja viereisellä tunnilla tyttö vietiin ambulanssilla pois, kun hän oli pudonnut muistaakseni Marcolta. En tiedä mitä tapahtui, nilkka kai meni. Mutta tämä kaikki lisäsi mun paineita okserin suhteen eksponentiaalisesti ja toivoin jo, etten ehkä ehtisikään hypätä sitä viimeistä korkeutta sotkujen jälkeen. No eihän siinä tietenkään niin käynyt vaan Mervi hoputti hyppäämään.

Vaikka olin psyykannut itseäni ja yritin tehdä kaiken ohjeiden mukaan, satuin vilkaisemaan juuri ennen estettä ulko-ovelle, josta meni ihmisiä. Mielestäni katsoin vain eteenpäin. No Leohan kielsi ja putosin okserin eteen. Ihme kyllä ei käynyt mitään. Kypärä putosi, josta Mervi ei ollut ilahtunut. Leon sain kiinni nopeasti ja sitten taas mentiin. Tällä kertaa pääsin kuin pääsinkin okserin yli menestyksekkäästi ja taas oli hyvä fiilis, että sen lopulta hyppäsin.

Estetasaisella oli lähes samat tehtävät, lukuun ottamatta okseria. Ihmettelin, että mikä se tasainen osuus tässä olikaan.. :) Condorilla en kyllä ikinä olisikaan uskaltanut hypätä sitä. Sen kanssa on mun hirveän vaikea saada rytmistä kiinni ja se tuntuu vievän mua miten sattuu. Tuntuu, että olen kärpäsenä sen selässä ja se voi tehdä mitä huvittaa. Laukka varsinkin on vaikeaa. Toisaalta se kyllä hyppää hyvin ja erittäin varmasti ja meillä menikin kavaletti-tehtävät ihan hyvin. Mervi uhkaili antaa mulle Condorin jollekin estetunnille, mutta epäilen, että se olisi hyvä idea.

Tiistaina menin tasaisen tunnin uudella hepalla, Tygerillä. Se oli tulonsa jälkeen jo selvästi rauhoittunut ja vaikka se nosti päätään kovasti ylös, joka yleensä enteilee kuumaa hevosta, se ei suinkaan ollut kuuma vaan oikeastaan päinvastoin. Kirsi totesikin pohkeenväistöjä vääntäessämme, että se ei ole kovin herkkä hevonen vaan sitä pitää kunnolla ratsastaa. Muuten Tyger oli kiva ja sillä oli mukavat askellajit. Seuraavalla kerralla täytyisi vain muistaa alusta asti saada avut läpi, niin olisi kouluratsastus vähän helpompaa. Esteistä en sitten osaakaan sanoa. 

Sunnuntaina vuorossa oli pitkästä aikaa Petran tasainen tunti, ja Daisy. Melkein oli lyömässä hanskat tiskiin jo etukäteen, niin hyvin oli muistissa edellinen katastrofikerta Daisyllä, mutta menin sitten kuitenkin selkään. Onneksi sillä oli edes uudet kuolaimet, eikä haccamoreja enää. 

Silti tunti oli melkoisen surkeaa sähellystä. Daisyhän ei taivu toiseen suuntaan yhtään, painoi edelleen kädelle todella paljon ja sitten olin sen kanssa vetokisassa, jonka voi vain hävitä. Sitähän en halunnut, mutta en osannut muutakaan. Vastalaukoissa ja oikeastaan verkassakin laukassa se kuumeni ja oli lähdössä kuin tykin suusta. Sitä epätoivoisesti pidellessä tuli jälleen sen kiitolaukat mieleen. Loppu hyvin, kaikki hyvin, selvisin kuitenkin tällä kertaa ehjin nahoin ja ajoittain sain sitä toiseen suuntaan vähän taipumaankin (siis siihen parempaan). 

Tämän viikon tunneista jatkan seuraavassa kirjoituksessa.