Apuaa, huomenna ne sitten koittaa, eli kisat. Menen kaksi luokkaa, 40 ja 60. Äitikin tulee katsomaan, ja ehkä joku muukin. Olen toivonut hevoseksi Ripaa tai Bassea.
Viikkohan ei alkanut hyvin kisoja ajatellen, kun tänään sain estetunnille Necon, joka ei liikkunut minnekään. Mervin mielestä mulla oli luovuttaja-asenne, kun valitin sille, että Neco ei liiku. Mun mielestä yritin, mutten osannut toteuttaa apuja niin, että olisi saanut sen suoraksi ja liikkumaan. No esteethän oli tietenkin sen verran isoja, että eihän me niistä yli päästy Necon laukalla. Ekalla kerralla sarjalla Neco veti liinat kiinni ja niin taas kerran kopsahdin pää puomiin ja takapuoli maahan. Ei onneksi sattunut mitään, mitä nyt vähän huimasi. Ei kun takaisin selkään ja johan alkoi Necosta lähteä liikettä. Mervin neuvosta laitoin jalat vähän eteen ja yritin istua pystyssä enkä ennakoida hyppyä liikaa. Raippaa kaulalle sarjan toisella osalla ja vähän maiskutusta niin johan se hyppäsi ihan hyvin. Mä vaan tietysti olin ihan kauhuissani. Sen kanssa on kyllä vaikeeta. Neco pitäisi saada ihan villiintymään verkassa, mutta ei ole helppoa. Heti jos se ei laukkaa kunnolla, se ei myöskään hyppää. Joskus se ei kyllä hyppää vaikka se laukkaisikin, joka on pahempi ongelma. Silloin se yleensä tuijottelee jotain liian jännää. Pakko viedä kakkua Merville ensi viikolla, nyt oon pudonnut jo niin monta kertaa.
Huomenna sitten kisat, niistä kirjoitan tähän samaan postaukseen pian. En usko, että ne nyt voi mennä niin huonosti kuin tänään, joten otetaan vaan voittajafiilis jo nyt. Ja se oikea asenne!
Kisat ohi! Tää viikko on aivan painajaismainen, ja eilisen jälkeen ei muutenkaan näyttänyt hyvältä kisojen suhteen, mutta niin vaan selvisin. Se on pääasia. Parantamisen varaa jäi paljon, joten kyllähän tässä varmaan täytyy mennä uudestaankin :D Helpoksi tätä ei ollut mulle tehty, sillä kaiken muun huolen lisäksi olin ihan ekana koko kisassa, 40 luokassa. Siihen sain Ripan, jota olinkin toivonut, mutta 60 luokkaan mulla oli Leo. Epätoivo ei onneksi iskenyt vaan päättäväisesti yritin selvitä.
Radan kävin kävelemässä pariin kertaan ja se näytti selkeältä. Mitään ratapiirustusta en kyllä löytänyt mistään, mutta lähtölinjakin oli onneksi ihan hyvin merkitty. Sitten vaan äkkiä Ripaa kuntoon laittamaan ja kävelemään maneesiin. Verkkaan oli aikaa vain vartin verran, ja verkka-alue oli sen verran pieni, että kun 7-8 ponia siellä yrittää laukata ja hypätä niin onhan se sekasortoista. Ripaan en saanut vauhtia verkassa, liian pieni tila ja liian lyhyt aika. Lisäksi kun raipalla yritin avittaa asiaa, se meinasi pukittaa mut alas selästään. Radalla siihen tuli taas kuitenkin sille tyypilliseen tapaan aivan uutta virtaa. Mä menin vähän ajattelematta, lähinnä toivoin, että Ripa laukkaa. Laskin viidennelle esteelle askeleita kuuteen asti, ja jotenkin kuvittelin, että hyppäsin jo esteen numero kuusi. Menin sitten siitä ihan vierestä ohi, vaikka numerokin oli esteellä isosti näkyvillä! Uskomatonta tohelointia... Menee kyllä aika lailla jännityksen piikkiin. Muutenhan Ripa meni aika hyvin, mutta mä vaan ratsastin tiet aivan miten sattuu. Sitä Kirsikin kommentoi, hylkäämisen lisäksi :)
Radan jälkeen vein Ripan talliin ja aloin jännittämään seuraavaa. Näin kun Leksa kielsi edellisellä ratsastajalla verkassa yhden esteen kun se oli niin veltto. Ratsastaja sai sen kuitenkin radalla parempaan rytmiin. Mulla Leo tuntui verkassa paremmalta kuin monena muuna toivottamana tuntina, mutta kyllä se kiemurteli ja oli veltto edelleen. Sain kuitenkin pari hyvää laukkapätkää. En tiedä olisiko siihen pitänyt lopettaa, sillä laukka huononi sitä myöten kun meidän vuoro lähestyi. Mistä olin erittäin ylpeä radalla, oli se, että huomasin oikeasti ajattelevani teiden ratsastusta, rataa ja muutenkaan en ollut aivan jäässä. Leksa oli veltto koko radan, joten pisteet laski, mutta muistin radan ja se oli puhdas kuitenkin! JEE! Voittajafiilis.
Tästä on hyvä jatkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti