Ma 25.8. Sain estetunnille Marcon, jolla menin ekan estetunnin Mervin ryhmässä. Samaa rataa mentiin tälläkin kertaa, mutta oli ehkä vielä vähän jännempää... Alkuverkka meni kohtuullisesti ja rauhallisesti, laukan kanssa oli vähän vaikeuksia. Ensimmäiset hypyt menivät ympyrällä ihan hyvin, mutta siinäkin Marco jo vähän kuumeni.
Sitten ruvettiin hyppäämään okseri, pysty linjaa, jonka jälkeen tuli kavaletti ja pysty toiseen suuntaan. Marco oli sitä mieltä, että oltiin hyvinkin kunnianhimoisella esteradalla, selässä vaan oli joku kokematon jauhosäkki, josta ei tiennyt mitä se tekee ja haluaa. Niinpä se päätti hypätä ensimmäisen okserin hurjan kaukaa valtavalla hypyllä, jonka jälkeen otettiin hirmukiito seuraavaa pystyä päin ja se vauhdilla yli ettei liikaa pelota. No ratsastaja meinasi jalkautua (tai voisi sanoa kaulautua) okserin jälkeen ja ei ollenkaan ajatellut hypätä seuraavaa pystyä. Ratsastaja ei oikein kuitenkaan Marcolle mitään voinut vaan yli mentiin. kuin ihmeen kaupalla pysyin kuin pysyinkin selässä. Vähän nyyhkytin siinä Merville, että jännittää ja liian lujaa menee, mutta mentiin sitten uudelleen saman tien koko homma. Vähän paremmin meni. Muu porukka totesi, että hyvin tsempattu, joten mahtoi taas näyttää mielenkiintoiselta... Mervin neuvo laskea laukan tahtia kolmeen mielessä auttoi mua keräämään itseni ekan kerran jälkeen. Pitää kyllä varmasti täysin paikkaansa, kun Suomen ratsastusmaajoukkueen psykologi sanoi jossain jutussa ratsastuksen olevan kaikista olympialajeista psyykkisesti haastavin. Täytyy keskittyä ensi viikollakin noudattamaan tätä Mervin neuvoa niin en ehkä sählää niin paljon selässä ennen estettä. Tehtävä ei mennyt merkittävästi paremmin toisellakaan yrittämällä, tällä kertaa vaistomaisesti vetäisin oikeasta ohjasta ennen okseria ja Marco pysähtyi. Taas piti yrittää vaan keskittyä rentoon käteen niin kyllähän se sitten hyppäsi.
Marcon kanssa pitäisi pysyä todella rauhallisena ja päättäväisenä. Lisäksi ei missään nimessä saa ennakoida sen hyppyä, kun sitä ei oikein tiedä milloin se hyppää... Ja tasapainon on syytä olla kunnossa.
Ti 26.8. Olin aivan hajalla maanantain tunnin jälkeen, joka paikkaan sattui. Lisäksi sormista oli lähtenyt nahka, yritin teipata laatareilla, mutta eihän ne mitään auttaneet. Sain Jeren, joka ei ollut ollenkaan niin hidas kuin minä ja Kata muistettiin. Alusta asti se jolkotteli hyvässä tahdissa ja vähän turhankin kiireisesti. Mentiin aluksi hurjassa metelissä avotaivutusta. Maneesin katto jylisi niin että luulin sen jo hajoavan, kun ulkona satoi kaatamalla. Jo viime viikolla jouduttiin kaksi ryhmää samaan aikaan maneesiin kun taivas on revennyt tasaiseen tahtiin eikä kenttä ehdi kuivua. Avo meni oikein mainiosti sekä käynnissä että ravissa, vaikka ohjista en oikein saanutkaan kunnolla otetta kun sormiin sattui niin paljon.
Sitten mentiin taas samaa vastalaukkatehtävää, jota ollaan tehty joskus ennenkin. Puolirata leikkaa, suoristus ja suoraan käyntiin ennen kulmaa. Jere kuumeni aivan liikaa, jo verkassa laukka oli outoa, tuntui, että ehkä sitä häiritsi mun kannukset. Se tuli vastalaukkaan liian kovaa, en pystynyt pitämään sitä mun auenneilla sormillani eikä tehtävästä oikein tullut mitään. Se rupesi myös ennakoimaan liikaa. Lopussa sain sen pari kertaa menemään ihan kohtuullisesti, mutta en ollut ihan tyytyväinen.
Olipas kerta kaikkiaan rankat kaksi tuntia tällä viikolla. Ensi viikolla hieman helpotusta kiitos!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti