Vk 37 Revanssi Sidillä

Välittömästi klo 16, kun hevoslistat tuli Faceen, ja näin, että mulla on Sid, alkoi jännittämään. Viimeksihän päädyin Sidillä päin tolppaa juuri ennen kesätaukoa. Mulla oli kokeilussa taas uusi turvaliivi ja Sid tuntui alusta asti jälleen tosi etupainoiselta etenkin laukassa. Ravissa verkka menikin vielä ihan ok, mutta laukka oli vaikeaa. Mervi kommentoi, että jos hevonen nyt vetäisi jarrut pohjaan, mahtaisinko pysyä selässä... En jotenkin itse edes tajunnut, miten nojasin liikaa eteenpäin. Laukassa otetut pari kavalettia meni ihan jees ja jännitys vähän väheni.

Ensimmäisenä tehtävänä meidän piti tehdä koko rata leikkaa, ja jatkaa koko kierros vastalaukassa sen jälkeen. Siitähän ei sitten tullut yhtään mitään. Mervi oli sitä mieltä, että vika oli täysin mussa ja siinä, että heilahdin juuri väärällä hetkellä väärään suuntaan. Vaikka kuinka yritin, Sid vaihtoi laukan aina kaarteessa, ei väliä kuinka loivaa kaarretta yritin tai kuinka paljon keskityin tasaiseen istuntaan. Ihan tuli sellainen fiilis taas, että ei tässä olla otettu kuin takapakkia istunnan ja hevoseen vaikuttamisen kanssa...

Onneksi itse hyppytehtävä meni vähän paremmin. Hypättiin neljän esteen sarjaa toisella pitkällä sivulla, mutta ei kuitenkaan seinässä. Ensimmäinen ajatus mulla olikin, että tällä kertaa pidän ohjat kädessä ja pohkeet kiinni hevosessa, jotta se ei mene ohi. Silti Mervin piti ohjeistaa mua ulkoapujen käytössä. Uskomatonta, että vaikka päässäni ajattelen tätä, toteutus ontuu! Jotenkin se järki häviää päästä sillä hetkellä kun lähtee kohti esteitä... Jatkan sen harjoittelua, että järki säilyisi päässä myös radalla. Lisäksi mulla oli hieman vaikeuksia ymmärtää, että vaikka saan hyvän laukan tehtyä ennen kuin lähden tehtävälle, en voi tulla neljän esteen sarjalle kovin pitkää laukkaa enkä kovin kovaa, muuten emme mahdu esteille. Onneksi Sid korjasi nämä virheet aika hyvin itsekin ja mäkin ehkä parin kerran jälkeen opin ottamaan vähän takaisin.

Lopussa yksi esteistä oli jo melkein 90 senttinen, ja silti pysyin kyydissä. Ei siinä ollut mitään ihmeempää, kun oli monta estettä peräkkäin niin ei tarvinnut kuin pysyä itse asennossa, pitää ohjat kädessä ja myödätä vähän. Kauheen korkealta se vaikutti, kun tunnin jälkeen seisoin sen vieressä. Loppujen lopuksi siis ihan hyvä tunti, mutta silti paaaaljon jäi parantamisen varaa. En oikein tohon Sidiin oo päässy sisälle. Etenkin sen laukkaan en pääse kunnolla mukaan ja tuntuu, että mennään vähän vastavirtaan sen kanssa.

Vk 36 Basse ja Leo

Syyskuu alkoi maanantain estetunnilla, jolle sain Bassen. Olin tyytyväinen jo ennen tuntia ja ihan hyvin menikin. Mies oli kuvaamassa, mutta hirveästi kivoja kuvia ei kyllä tullut... Mutta sain kuitenkin tällä kertaa hyppäämisestäni videota, jossa en pudonnut :)

Kokeilin myytävänä olevaa turvaliiviä, joka oli mulle liian pitkä selästä ja osui ikävästi satulaan. Onneksi se ei sitten kovin paljon häirinnyt hypätessä, mutta en voi ostaa sitä kuitenkaan. Nyt pitäisi löytää jostain turvaliivi, kun sain vanhan liivin myytyä.

Basse tuntui hyvältä verkassa, sain mielestäni laukkaan hyvän rytmin. Ehkä se vähän pitkäksi jäi kuitenkin, sillä kun ruvettiin hyppäämään, vauhti kiihtyi ja laukanvaihdot eivät ihan sujuneet. Sain kuitenkin muutaman kerran hyvän laukanvaihdon ja tuntuma oli muutenkin sellainen, että jännitti vähän vähemmän ja pystyin mielestäni paremmin keskittymään toimintaan ennen estettä ja sen päällä. Vaihdoissa on kuitenkin vielä paljon tekemistä. Tällä kertaa meillä oli aika pitkiä lähestymisiä ja Basse ei oikein halunnut odottaa vaan vähän ryntäsi esteille. Sain sitä kuitenkin lopputunnista paremmin odottamaan ja siitä Mervi kehuikin. Kaiken kaikkiaan melko hyvä estetunti, joita kyllä tarvitsisin samanlaisia lisää, että vähän itseluottamus kasvaisi hypätessä. Tässä me mennään:

Basse ja Johanna vauhdissa

Tiistaina sain tasaiselle Leon, jolla en olekaan mennyt pitkään aikaan. Jokainen tunti sen kanssa on ollut mulle melko vaikea, mutta tämä oli kyllä omaa luokkaansa. Koko tunti koottiin hevosta käynnissä, ravissa ja laukassa. Leon kanssa se oli yhtä tuskaa. Ei päästy ollenkaan samalle aaltopituudelle, Leo testasi mua alusta asti ja ilmeisesti en ollut tarpeeksi päättäväinen, sillä se jatkoi ohjasta vetämistä, kiemurtelua, pään heittämistä ja muuta tottelemattomuutta koko tunnin. Kirsikin totesi, että Leo on erikoinen hevonen, kun se on vähän hidas, mutta ei sitten kuitenkaan kuuntele pidätettä. Mulla meinasi ihan mennä hermo. Taistelin niin paljon kuin pystyin, mutta en oikein onnistunut kuitenkaan. Seuraavaa Leo-kertaa ajatellen voisi sanoa, että alusta asti pitää näyttää sille kaapin paikka ja yrittää pysyä selässä kun näyttää sille raippaa. Sen jälkeen pitää ottaa verkassa hirveästi siirtymisiä, jotta saisi sen kuuntelemaan pidätteitä.