Vk 9: Vähitellen herännyt rakkaus

Ensimmäinen normaali ratsastusviikko viime viikon neljän tunnin putken ja loman jälkeen. Lihakset on jo vertynyt viime viikosta, jolloin jokainen askel sattui, maanantain tunnin jälkeen ei sattunut enää ollenkaan.

Maanantaina sain estetunnille Bassen, jee! Oli ollut niin ikävä Bassea jo. Vähän jännitti, kun se oli viime viikolla Tiinan kanssa kieltänyt ja kiihdytellyt aika tavalla. Jarrut tuntuivat olevan vähän hakusessa verkassa, jonka Mervi ilmeisesti heti huomasi ja antoi ohjeeksi tehdä paljon käyntiin siirtymisiä. Tein, ja auttoihan se. Laukka oli jo aika rauhallista.

Verkkahyppyinä oli kaksi kavalettia kolmen askeleen sujuvalla välillä, jonka jälkeen piti siirtyä käyntiin tai toisena tehtävänä tehdä voltti ja siellä hypätä vielä yksi kavaletti. Molemmat meni aika hyvin, pari kertaa Basse vähän kompuroi. Sitten hypättiin kavaletit, pysty ja okseri. Okseri oli melkein samanlainen kuin viime viikolla, mutta vähän pienempi onneksi. Meillä meni ylipäätään Bassen kanssa aika hyvin, mutta yksi ongelma oli alusta asti: vasen pohje ei mennyt läpi, jolloin Basse puski liikaa vasemmalle. Vaikka olin verkassa ennakoinut tätä ongelmaa ja tehnyt väistöjä, olisi varmaan pitänyt tehdä enemmän. Sain kuitenkin kohtuullisen hyvät tiet, joten vain yhden kerran Basse kompuroi vähän pahemmin okserille, mutta pysyin kyydissä ja pääsiin juuri ja juuri ylikin. Muut kerrat meni ok. Oikeaa laukkaa etenkin okserin jälkeen oli vaikea saada vaihdettua, ja Mervi pisti meidät ympyrälle vaihtamaan laukkaa kavaletilla moneen kertaan ennen kuin oli tyytyväinen.

Oli kivaa mennä taas Bassella. Nyt se ei myöskään rynninyt, joka oli hienoa, ainoastaan vasemman puolen apuihin pitäisi kiinnittää lisää huomioita. Puolipidätteet ovat olennaisia estettä lähestyttäessä, sillä muuten Basse vyöryy liian pitkänä ja käy köpelösti. Mutta toisaalta ei saa ottaa liikaakaan, koska sitten se ei ole enää pohkeen edessä ja käy niin kuin ekalla kerralla. Haastavaa mutta kivaa. :)

Tänään tiistaina sitten olin epäileväinen ja melkein vaihtamassa hevosta Katan kanssa, hullu minä! Ymmärsin tunnin jälkeen, että Jere on mun uusi rakkaus, meillä vaan kesti vähän pidempään lämmetä toisillemme. Se on niin suloinen gentle giant, jätti, joka oli ihanan pehmeä ja mun avuilla tänään melkein koko tunnin! Varmaan ei ole vielä tältä tuntunut kenenkään selässä, ainakaan näin pitkään. Tajusin nyt myös pitää pidemmän ohjan, vielä olisi pitänyt pystyä enemmän hölläämään taivuttavan puolen ohjasta. Jere kulki kauniissa muodossa, ei ryysinyt, mutta kuitenkin meni eteenpäin. Laukan nostoissa olin varmaan liikaa ohjassa kiinni verkassa, mutta nekin rupesivat vähitellen sujumaan. Jotenkin saatiin yhteinen sävel.

Tehtiin avotaivutuksia "väärään" suuntaan ja suorissa linjoissa oli tekemistä. Mun pitäisi katsoa suoraan eteenpäin ja istua keskellä niin linjatkin pysyisivät paremmin. Pidennettiin ja lyhennettiin myös laukkaa keskiympyrällä, laukka tuntui ihan erilaiselta kuin aiemmin Jeren kanssa. Pääsin kunnolla istumaan, vaikka vähän edelleen pompotti. Pääsin myös vaikuttamaan ja kerrankin tunsin selkeän eron lyhyessä laukassa, harjoituslaukassa ja isossa laukassa. JEE!

Tunnin jälkeen kuherreltiin Jeren kanssa Jeren kämpillä. Jeren otteet oli vähän kovia, mutta mä rapsuttelin sitä ja se rauhoittui. Lopuksi nenä kohtasi silkinpehmeän turvan ja puhaltelimme toisillemme. Täydellinen päätös kuuden tunnin ratsastusputkelle. Nyt haluaa vaan lisää!

Lentävät lähdöt loman jälkeen

Loman jälkeen alkoi hurja ratsastusputki. Aloitin maanantaina kahdella estetunnilla. Ensin oma tunti Leolla ja seuraavaksi estetasainen Condorilla. Ajattelin, että tässäpä pahimmat mahdolliset hevosvalinnat pitkän ratsastustauon jälkeen.

Tehtävätkään eivät olleet helppoja. Omalla tunnilla sain kuitenkin Leon kuuntelemaan ja kulkemaan kohtuullisen suorana eteenpäin, joka ei ole itsestään selvää Leon kanssa ollenkaan. Mentiin ensin kavalettisuoraa, jossa piti vaihtaa askelmäärää. Sitten ruvettiin hyppäämään näiden lisäksi pystyä ja okseria, jotka nousivat tosi korkeiksi. Silloin rupesi taas vähän jännittämään. Meitähän oli hiihtoloman vuoksi tunnilla vain kolme, joten päästiin hyppäämään koko rahan edestä.

Ensin Tiinan Basse meni ohi okserista muutaman kerran ja kielsi pari kertaa. Tiina pysyi kuitenkin hienosti selässä ja sai loppujen lopuksi Bassen okserin yli. Sitten Mikkokin kielsi okserin kerran ja viereisellä tunnilla tyttö vietiin ambulanssilla pois, kun hän oli pudonnut muistaakseni Marcolta. En tiedä mitä tapahtui, nilkka kai meni. Mutta tämä kaikki lisäsi mun paineita okserin suhteen eksponentiaalisesti ja toivoin jo, etten ehkä ehtisikään hypätä sitä viimeistä korkeutta sotkujen jälkeen. No eihän siinä tietenkään niin käynyt vaan Mervi hoputti hyppäämään.

Vaikka olin psyykannut itseäni ja yritin tehdä kaiken ohjeiden mukaan, satuin vilkaisemaan juuri ennen estettä ulko-ovelle, josta meni ihmisiä. Mielestäni katsoin vain eteenpäin. No Leohan kielsi ja putosin okserin eteen. Ihme kyllä ei käynyt mitään. Kypärä putosi, josta Mervi ei ollut ilahtunut. Leon sain kiinni nopeasti ja sitten taas mentiin. Tällä kertaa pääsin kuin pääsinkin okserin yli menestyksekkäästi ja taas oli hyvä fiilis, että sen lopulta hyppäsin.

Estetasaisella oli lähes samat tehtävät, lukuun ottamatta okseria. Ihmettelin, että mikä se tasainen osuus tässä olikaan.. :) Condorilla en kyllä ikinä olisikaan uskaltanut hypätä sitä. Sen kanssa on mun hirveän vaikea saada rytmistä kiinni ja se tuntuu vievän mua miten sattuu. Tuntuu, että olen kärpäsenä sen selässä ja se voi tehdä mitä huvittaa. Laukka varsinkin on vaikeaa. Toisaalta se kyllä hyppää hyvin ja erittäin varmasti ja meillä menikin kavaletti-tehtävät ihan hyvin. Mervi uhkaili antaa mulle Condorin jollekin estetunnille, mutta epäilen, että se olisi hyvä idea.

Tiistaina menin tasaisen tunnin uudella hepalla, Tygerillä. Se oli tulonsa jälkeen jo selvästi rauhoittunut ja vaikka se nosti päätään kovasti ylös, joka yleensä enteilee kuumaa hevosta, se ei suinkaan ollut kuuma vaan oikeastaan päinvastoin. Kirsi totesikin pohkeenväistöjä vääntäessämme, että se ei ole kovin herkkä hevonen vaan sitä pitää kunnolla ratsastaa. Muuten Tyger oli kiva ja sillä oli mukavat askellajit. Seuraavalla kerralla täytyisi vain muistaa alusta asti saada avut läpi, niin olisi kouluratsastus vähän helpompaa. Esteistä en sitten osaakaan sanoa. 

Sunnuntaina vuorossa oli pitkästä aikaa Petran tasainen tunti, ja Daisy. Melkein oli lyömässä hanskat tiskiin jo etukäteen, niin hyvin oli muistissa edellinen katastrofikerta Daisyllä, mutta menin sitten kuitenkin selkään. Onneksi sillä oli edes uudet kuolaimet, eikä haccamoreja enää. 

Silti tunti oli melkoisen surkeaa sähellystä. Daisyhän ei taivu toiseen suuntaan yhtään, painoi edelleen kädelle todella paljon ja sitten olin sen kanssa vetokisassa, jonka voi vain hävitä. Sitähän en halunnut, mutta en osannut muutakaan. Vastalaukoissa ja oikeastaan verkassakin laukassa se kuumeni ja oli lähdössä kuin tykin suusta. Sitä epätoivoisesti pidellessä tuli jälleen sen kiitolaukat mieleen. Loppu hyvin, kaikki hyvin, selvisin kuitenkin tällä kertaa ehjin nahoin ja ajoittain sain sitä toiseen suuntaan vähän taipumaankin (siis siihen parempaan). 

Tämän viikon tunneista jatkan seuraavassa kirjoituksessa.