Yyterin leiri - päivä 2 ilta

Olimme sopineet iltapäivän maastolenkin alkavaksi klo 17. Saavuimme tallille ajoissa ja jaoimme taas hevoset tuttuun tapaan. Kaikki saivat itselleen uudet hevoset ja minulle valikoitui nuori suomenhevosruuna Reino. Reino ei ollut ollut aikaisemmilla tunneillamme, joten minulla ei ollut hänestä mitään tietoa. Tallin omistaja Marju kertoi Reinon olevan 5-vuotias järkevä kaveri. Tallin sivuilla Reinoa kuvaillaan seuraavasti: "Reino on lupsakka suomenhevonen. Reino on vasta viisi vuotias ratsun alku. Reino osallistuu maastoille, mutta ratsastustunneilla vielä emme häntä näe. Maastossa Reino taitaa kaikki askellajit ja on super luoettava. Emma on Reinolla hypännytkin jo pikku esteitä. Emma kouluttaa Reinoa ratsuksi syksyn ajan, jonka jälkeen Reinon on tarkoitus osallistua tuntitoimintaan." Laitoimme hevoset valmiiksi ja teippasimme suojat kiinni jesarilla, etteivät ne tippuisi kastuessaan.

Reino tarhassa

Ennen maastoon lähtöä Marju kertasi meille turvallisuusohjeet ja sanoi, ettei mitään askellajeja ole pakko mennä, jos ei halua. Jalustimet laitoimme hiukan lyhyemmäksi kuin normaalit koulujalustimet. Tämän jälkeen lähdimmekin hevosilla jonossa kohti Yyterin metsäpolkuja. Yyterin leirin maastolenkit ovat se ehdoton syy, miksi kannattaa kauempaakin paikalle saapua! Muistan viime vuodesta upean Yyterin rannan, huimat laukkapätkät maastossa sekä reissun ehdottomana kohokohtana laukkatykityksen pitkin Yyterin rantoja. Se tunne, kun monta sataa kiloa painava hevonen lähtee täyteen laukkaan on jotain mahtavaa!

Reino

Reinosta huomasi heti, että edellä oleva Oiva-hevonen oli sen kujeilukaveri ja kaverukset olivat erittäin menohaluisia :D Reino vaikutti kuitenkin erittäin fiksulta ja maastovarmalta pollelta ikäänsä nähden, joten pieni innokkuus ei minua haitannut. Menimme mutkaisia ja vaihtelevia metsäpolkuja suurimmaksi osaksi käynnissä, mutta maaston niin salliessa menimme ravia. Yhdessä kohtaan hepat alkoivat hiukan kuumua, jolloin Marju kertoi sen kohdan normaalisti olevan laukkapätkä. Hepat joutuivat kuitenkin pettymään, koska menimme rantaan asti lähes kokonaan ravia ja käyntiä.

Yyterin rantaan saavuttuamme kävimme ensin kahlaamassa hevosten kanssa. Kahlauksen jälkeen sovimme, että testaamme hiukan laukkaa rannassa. Loppupeleissä sitähän me kaikki odotimmekin, vaikka ehkä hiukan oli jännitystä ilmassa heppojenkin odottaessa "laukkakisaa". Hepat kun käyvät maastossa säännöllisesti ja tietävät pääsevänsä laukkaamaan rannassa lujaa useimmiten. No, "lähtöluvan" saatuamme käänsimme hepat kohti toista suuntaan ja WHUM, kaikki menivät kiisivät laukkaa eteenpäin niin että vesi roiskui! Parin sadan metrin kiitolaukan jälkeen Marju hidasti ensin hevostansa, minkä jälkeen kaikki muutkin hidastivat ja kaikki saivat hevosensa käyntiin. Vitsit, että oli taas mahtavaa!

Maisemia maastosta

Rannassa kahlailun ja laukkailun jälkeen lähdimme takaisin metsäpolkuja pitkin. Hiukan illan viiletessä tuli kylmä, sillä ratsastushousut kastuivat rannassa reisistä ja sääristä aika lailla. Loppumatka sujui ehdottomasti rauhallisemmin, koska hevoset olivat saaneet päästellä höyryjä laukassa sekä ratsastajat alkoivat luultavasti luottamaan kaikki ratsuihinsa enemmän jo pienen yhteistyön jälkeen. Kaikki hevoset käyttäytyivät muutenkin todella hyvin. Kyllä taas mietin, että onpa tämä elämää; suomenhevosella aurinkoisessa metsässä ratsastusta ja kaunista, syksyistä luontoa ympärillä. Kunnon kansallisromanttinen fiilis.

Yyterin leiri - päivä 2 aamu

Lauantai aamu alkoi puolipilvisenä. Aamukahvit juotuamme ja aamupalat syötyämme lähdimme lampsimaan kohti tallia. Tallissa meitä oli vastassa Emma, joka kertoi pitävänsä meille estetunnin. Olin todella innoissani, joskin hieman jännittynyt tunnin aiheesta. Olen aikaisemmin käynyt säännöllisesti estetunneilla sekä Jorvaksessa että Matinkylässä, mutta viimeisestä estetunnista alkaa olemaan jo vuosi aikaa... Esteet ovat ehdottomasti mun juttu ratsastuksessa - siinä on menoa ja meininkiä ja kunnon urheilufiilistä! Koska olen tykännyt esteistä, olen estetuntien lisäksi käynyt estekursseilla "kotitallien", Matinkylän ja Jorvaksen, lisäksi Tapiolassa, Husössä sekä Vihdissä maastoestekurssilla. Esteratsastus <3

Tallin kylttikin sen kertoo

Emma kertoi meille hevoset, jotka oli varattu meidän tuntia varten ja sovimme taas porukalla, millä hepalla kukin menisi. Minulle valikoitui Oiva, reipas suomenhevosruuna. Oiva olikin minulle viime vuodesta tuttu, tosin silloin menin sillä maastolenkin, mutta muistin, että vauhdikkaasta kaverista oli kyse. Tallin sivuilla Oivaa kuvataan näin: "Oiva on laadukas suomenhevosruuna. Oivalla on kisattu esteitä 100cm tasolla ja lisäksi hän taitaa myös koulukiemuroita. Koulutustasoltaan Oiva on heB. Oiva on vireä hevonen joka tykkää kovasti maastolenkeistä."

Haimme hevoset aamulaitumilta ja laitoimme kuntoon. Oiva oli ehkä hiukan aamu-uninen, sillä alkuverkassa joutui hieman ratsastamaan eteenpäin. Verryttelyn jälkeen aloimme tekemään este- ja kevytistuntaharjoitusta pääty-ympyrällä sekä ravissa että laukassa. Tehtiin siis ravi-laukkasiirtymisiä. Ai että jalat huusi hunajaa! Kummatkin istunnat tuntui aivan mahdottomilta ravissa. Laukassa pääsin jotenkin nousemaan ylös satulasta, mutta lihakset petti aika nopeasti... Treenin puutetta!

Oiva tarhassa

Istuntatreenin jälkeen aloimme hyppäämään ristikko-pysty-yhdistelmää. Esteiden väliin oli tarkoitus saada kolme sujuvaa laukka-askelta. Oiva alkoi olla oma itsensä ja virkeä tässä vaiheessa. Minun piti keksittyä lähinnä laukan työstöön ennen estettä, että se oli tarpeeksi sujuvaa eikä liian kiireistä. Kahta estettä tultiin kummastakin suunnasta laukassa. Tämän jälkeen hyppäsimme porttia, joka oli puoliradan lävistäjällä. Sain kehuja katseestani, jonka kohdistin esteeseen jo lyhyen sivun alussa (jotain sentäs muistan estetunneista). Oiva selvästi tykkäsi hyppäämisestä, eikä tarvinnut ollenkaan jännittää, meneekö se esteiden yli vai ei. Portin kanssa mokasin itse pari kertaa lähestymisen, mutta Oiva suoriutui hienosti ja laukat vaihtui melkein joka kerta! :)

Portin jälkeen hyppäsimme pitkällä sivulla olevaa okseria. Lopuksi yhdistimme nämä esteet; sarja vasemmassa laukassa -> portti + laukanvaihto -> okseri. Esteiden korkeus radalla oli noin 60cm - ei siis mitään kovin korkeita, mutta oikein sopivia tälläisen tauon jälkeen! Kunnon estekärpänen puraisi ja alkoi oikein harmittamaan, ettei nyt ole oikein aikaa ottaa toista viikkotuntia ja hypätä säännöllisesti esteitä. Mutta kevättä odotellessa!

Tunnin jälkeen hoidimme hepat ja veimme tarhaan jatkamaan päivää. Me ratsastajat lähdimme kaikki intopiukeina ruuanlaittoon, päikkäreille ja venyttelemään.

Telma 5 v.

Kun kesällä taas vuoden tauon jälkeen aloitin ratsastuksen Peikin tallilla, vähän jännitti, että mitähän tästä tulee. Mutta voi sitä riemua, kun on jälleen hevosen selkään päässyt ja ratsastuksen makuun! Joka tunnin jälkeen on vaan niin hyvä olo ja stressi kaikonnut, vaikka joka paikkaan sattuukin. Kaikki hepat Peikillä on uusia, mutta epäilin turhaan, miten niiden kanssa tulisin toimeen Husön rakkaisiin polleihin verrattuna, sillä hyvin on mennyt. Tänne aion kertoa hevosista, tunneista, mitä niillä tehtiin, mikä meni hyvin ja mikä huonosti, ja kaikesta muusta mitä mieleen juolahtaa.

Viime viikolla (17.9) menin Condorilla, joka on iso ja musta, lempeä hevonen. Condorilla olin jo kerran aiemminkin mennyt. Molemmilla kerroilla huomasin, että alkuverryttely oli jotenkin todella hankalaa. Condor selvästi on hitaasti lämpeävää tyyppiä. Puolen tunnin venkoilun ja vaivalloisen vääntelyn jälkeen alkoi vähitellen tuntua siltä, että mennään edes jokseenkin samaan suuntaan. Kuten Kata jo kertoikin, teimme istuntaharjoituksia. Se on ikuisuusaihe, jota on aina hyvä kerrata. Condorilla on todella suuri askel, joten harjoitusravissa sen selässä istuessa samaistuin lähinnä tuhannen kilon jauhosäkkiin. Kuitenkin, kun lopettaa koko ajan miettimästä pomppimista ja tekee mitä Kirsi käskee, eli laittaa ne jalat ja hartiat alas avaa ne lonkat eikä purista reidellä niin johan se vähitellen alkaa ratsastusta muistuttaa. Kieltämättä tuli aika hyvä fiilis, kun Kirsi tunnin lopuksi kehui, että istuntani parani tunnin kuluessa todella paljon. Kaikkeni antaneen olo ainakin oli.

Parantelinkin kolottavaa kroppaani lähes näihin päiviin asti tuon viime viikon tunnin jälkeen ja parahiksi tunsin itseni tänään ennen uutta ratsastustuntia ihan ihmiseksi. Facebookin todella kätevästä tallin ilmoitustaulu -ryhmästä bongasin, että menen Delmalla, josta ei löytynyt tallin sivuilta kuin nimi. Erikoisen, vähän kimoa muistuttavan hevosen selkään päästyäni selvisi, että heppa on saapunut Peikille vasta pari viikkoa sitten. Kun tähän tietoon vielä lisättiin parkkipaikkaa asfaltoivat helvetin koneet, alkoi vähän jännittää. Ylipäätään säikähtävistä uusista hevosista ja kaikesta, mikä voi hevosen pelästyttää, on jäänyt mulle pieni pelko erään muutaman vuoden takaisen, ambulanssi-matkaan, 1,5 vuoden fysioterapiaan ja 20-senttiseen arpeen päättyneen ratsastustunnin jälkeen.

                                         Delma (Telma)

No pelottelin itseäni jälleen turhaan, sillä Telma osoittautui oikeaksi viilipytyksi. Tyyppi on tullut vieraaseen paikkaan ja asfalttikoneet pörrää ympärillä, mutta hän vain kylmän viileästi luotti selässään istuvaan epämääräiseen höllyvään kasaan. Hämmentävää luottamuksen osoitusta. Kirsi kertoi myös tunnin aluksi, että Telma on nuori hevonen ja antoi ohjeeksi, ettei jalalla saa tehdä yhtään mitään liikaa vaan raippaa pitää käyttää. Pari kertaa sitä aluksi sitten käytin ja sen jälkeen jalkaa ei tarvinnut kuin vähän näyttää fiksulle Telmalle. Laukoissa sillä oli pientä haparointia, mutta kun en tyrinyt vaan annoin oikeat avut niin laukatkin nousivat kivasti. Avotaivutus ja keskikäynti sujuivat ja keskiympyrällä lopuksi tehdyissä laukannostoissa ajoittain oikein hyvä fiilis. Tunnin lopuksi selvisi, että Telma on vasta 5-vuotias, onneksi se kerrottiin mulle vasta tunnin jälkeen! Epäilen, että olen päässyt open lemmikiksi, koska taas tuli kehuja hyvästä ratsastuksesta. Annan kunnian täysin Telmalle, joka ymmärsi mua. 

Yyterin leiri - päivä 1

Kuulun Troijan Hevoseen eli Helsingin yliopiston hevosharrastajien kerhoon. Troijan tarjontaan kuuluu vakiotuntien lisäksi erilaisia kursseja ja leirejä. Tänä vuonna, kuten edellisenäkin, osallistuin Yyterin ratsastusleirille. Leiri on viikonlopun pituinen ja pidetään siis Porin Yyterissä, Yyterin Ratsastuskeskuksessa.

Lähdimme matkaan perjantai-iltapäivänä. Olimme sopineet osallistujien kanssa kimppakyydin kulujen säästämiseksi. Kaikki osallistujat olivat minulle uusia tuttavuuksia, mutta jo automatkalla selvisi, että kaikki olivat erittäin mukavia ja juttua riitti :) Kävimme matkalla syömässä ja ostamassa viikonlopun ruuat.

Leirin majoituksena toimii vanha koulu, joka on ihan tallin vieressä. Perille saavuttuamme heitimme kamat vain sisään ja vaihdoimme vaatteet ja lähdimme kohti tallia. Tallilla saimme tietää, mitkä hevoset meille on varattu ja teimme hevosjaon itse. Minä menin Tupunalla, josta tallin sivuilla kerrotaan seuraavaa: "Tupuna on kiltti puoliverinen jonka koulutustaso on heA. Tupuna on kokeneille ratsastajille mieleen, koska hän on erittäin kyvykäs este- ja kouluhevonen." Tupuna oli kuulemma vanha rouva, mutta sitä ei huomannut mistään. Heppa oli tosi kiltti, yhteistyökykyinen ja yritteliäs. Tykkäsin tosi paljon :)

Tupuna

Tuntia piti Mauri, joka kertoi pitävänsä tunteja kerran viikossa ja muuten hän keskittyy valmennustoimintaan sekä ponien kasvattamiseen. Tunnilla teimme avotaivutuksia, vastalaukkoja ja pohkeenväistöjä. Kaikki sujui oikein hyvin ja Tupuna alkoikin innokkaana aavistelemaan aina parin ensimmäisen suorituksen jälkeen, joten lähinnä minun piti hillitä sen menoa. Tupunan askel oli erittäin miellyttävä ja siihen oli helppo mukautua. Tunti menin kaikin puolin hyvin ja sekä hevosesta että opettajasta jäi erittäin miellyttävä kuva!

Tupuna

Tunnin jälkeen hoidimme hevoset ja lähdimme kohti majoitusta iltapalalle ja nukkumaan.

Istunta hakusessa

Olen nyt noin kuukauden käynyt rastastustunneilla. Paikan ja hevosten ollessa uusia, totesin, että ainut tapa pysyä perässä (lue muistaa), mitä on milloinkin tehnyt ja millä hevosella, on pitää päiväkirjaa. Tässä siis ensimmäinen päiväkirjamerkintä :)

Tänään menin Leolla, jolla muistaakseni menin myös ihan ensimmäisen tuntini Peikillä. Leo on mukava pikku-heppa, en osaa siitä sen tarkempaa analyysia vielä tehdä. Alkuverryttely ei mennyt ihan putkeen, varsinkaan laukat. Leo päätti, mistä mennään ja veteli mutkat suoriksi. En saanut heppaa ollenkaan tuntumalle saatika taipumaan... Ajattelin, että "jes, hyvä alku, en osaa enää edes ohjata hevosta". :D Alkuverryttely on meillä itsenäistä, joten menin vaan erilaisia teitä ja kiemuroita, jotta saisin yhteistyön sujumaan paremmin. Kuten opettajamme Kirsi sanoi; ulkoavut, ulkoavut, ulkoavut! No ei löytynyt.

Itse tunnilla keskityimme istuntaan, mikä oli todella hyvä juttu! Itsestäni tuntuu, että olen kahdeksan kuukauden tauon jälkeen ihan hukassa hevosen selässä. Tiedän, että istun väärin ja tunnen sen kyllä, mutta en vaan löydä oikeaa fiilistä - TODELLA rasittavaa! Ensin kävimme käynnissä istunnan perusjuttuja läpi (istuinluut, reiden asento, pohkeen paikka, kädet, ryhti). Kun oikea asento oli edes suurinpiirtein löytynyt (istuntaa voisi harjotella vaikka 100 vuotta), aloitimme ravi- ja laukkatyöskentelyn. Opettajan mukaan nojasin liikaa taaksepäin ja en kantanut itseäni kunnolla. Koitin keskittyä eteenpäin nojaamiseen ja vatsalihastyöskentelyyn, mutta ei se silti oikein sieltä löytynyt...

Mukavaa tunnissa oli se, että keskityttiin vain omaan tekemiseen, tosin Leo meni aika lujaa laukkaa, joten keskiympyrällä etäisyyksien hallintaan piti myös hieman panostaa. Tunnin jälkeen sain palautetta, että pitäisi vielä keskittyä istunnan löytämiseen, mistä olen täysin samaa mieltä! Edellisellä tunnilla teimme myös istumaharjoituksia, jotka menivät vieläkin huonommin ja sen kimmokkeena varasin itselleni istuntakurssin lokakuulle!

Toivottavasti saan paketin edes jotenkin kasaan syksyn aikana, jotta voin taas keväällä alkaa hyppäämään esteitä ja ehkä kisaamaan ;)

Takamus on taas kerran vereslihalla, mutta onneksi nahka kasvaa takaisin...