tiistai 24. syyskuuta 2013

Telma 5 v.

Kun kesällä taas vuoden tauon jälkeen aloitin ratsastuksen Peikin tallilla, vähän jännitti, että mitähän tästä tulee. Mutta voi sitä riemua, kun on jälleen hevosen selkään päässyt ja ratsastuksen makuun! Joka tunnin jälkeen on vaan niin hyvä olo ja stressi kaikonnut, vaikka joka paikkaan sattuukin. Kaikki hepat Peikillä on uusia, mutta epäilin turhaan, miten niiden kanssa tulisin toimeen Husön rakkaisiin polleihin verrattuna, sillä hyvin on mennyt. Tänne aion kertoa hevosista, tunneista, mitä niillä tehtiin, mikä meni hyvin ja mikä huonosti, ja kaikesta muusta mitä mieleen juolahtaa.

Viime viikolla (17.9) menin Condorilla, joka on iso ja musta, lempeä hevonen. Condorilla olin jo kerran aiemminkin mennyt. Molemmilla kerroilla huomasin, että alkuverryttely oli jotenkin todella hankalaa. Condor selvästi on hitaasti lämpeävää tyyppiä. Puolen tunnin venkoilun ja vaivalloisen vääntelyn jälkeen alkoi vähitellen tuntua siltä, että mennään edes jokseenkin samaan suuntaan. Kuten Kata jo kertoikin, teimme istuntaharjoituksia. Se on ikuisuusaihe, jota on aina hyvä kerrata. Condorilla on todella suuri askel, joten harjoitusravissa sen selässä istuessa samaistuin lähinnä tuhannen kilon jauhosäkkiin. Kuitenkin, kun lopettaa koko ajan miettimästä pomppimista ja tekee mitä Kirsi käskee, eli laittaa ne jalat ja hartiat alas avaa ne lonkat eikä purista reidellä niin johan se vähitellen alkaa ratsastusta muistuttaa. Kieltämättä tuli aika hyvä fiilis, kun Kirsi tunnin lopuksi kehui, että istuntani parani tunnin kuluessa todella paljon. Kaikkeni antaneen olo ainakin oli.

Parantelinkin kolottavaa kroppaani lähes näihin päiviin asti tuon viime viikon tunnin jälkeen ja parahiksi tunsin itseni tänään ennen uutta ratsastustuntia ihan ihmiseksi. Facebookin todella kätevästä tallin ilmoitustaulu -ryhmästä bongasin, että menen Delmalla, josta ei löytynyt tallin sivuilta kuin nimi. Erikoisen, vähän kimoa muistuttavan hevosen selkään päästyäni selvisi, että heppa on saapunut Peikille vasta pari viikkoa sitten. Kun tähän tietoon vielä lisättiin parkkipaikkaa asfaltoivat helvetin koneet, alkoi vähän jännittää. Ylipäätään säikähtävistä uusista hevosista ja kaikesta, mikä voi hevosen pelästyttää, on jäänyt mulle pieni pelko erään muutaman vuoden takaisen, ambulanssi-matkaan, 1,5 vuoden fysioterapiaan ja 20-senttiseen arpeen päättyneen ratsastustunnin jälkeen.

                                         Delma (Telma)

No pelottelin itseäni jälleen turhaan, sillä Telma osoittautui oikeaksi viilipytyksi. Tyyppi on tullut vieraaseen paikkaan ja asfalttikoneet pörrää ympärillä, mutta hän vain kylmän viileästi luotti selässään istuvaan epämääräiseen höllyvään kasaan. Hämmentävää luottamuksen osoitusta. Kirsi kertoi myös tunnin aluksi, että Telma on nuori hevonen ja antoi ohjeeksi, ettei jalalla saa tehdä yhtään mitään liikaa vaan raippaa pitää käyttää. Pari kertaa sitä aluksi sitten käytin ja sen jälkeen jalkaa ei tarvinnut kuin vähän näyttää fiksulle Telmalle. Laukoissa sillä oli pientä haparointia, mutta kun en tyrinyt vaan annoin oikeat avut niin laukatkin nousivat kivasti. Avotaivutus ja keskikäynti sujuivat ja keskiympyrällä lopuksi tehdyissä laukannostoissa ajoittain oikein hyvä fiilis. Tunnin lopuksi selvisi, että Telma on vasta 5-vuotias, onneksi se kerrottiin mulle vasta tunnin jälkeen! Epäilen, että olen päässyt open lemmikiksi, koska taas tuli kehuja hyvästä ratsastuksesta. Annan kunnian täysin Telmalle, joka ymmärsi mua. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti