Vk 13: Kisat!!!

Apuaa, huomenna ne sitten koittaa, eli kisat. Menen kaksi luokkaa, 40 ja 60. Äitikin tulee katsomaan, ja ehkä joku muukin. Olen toivonut hevoseksi Ripaa tai Bassea.

Viikkohan ei alkanut hyvin kisoja ajatellen, kun tänään sain estetunnille Necon, joka ei liikkunut minnekään. Mervin mielestä mulla oli luovuttaja-asenne, kun valitin sille, että Neco ei liiku. Mun mielestä yritin, mutten osannut toteuttaa apuja niin, että olisi saanut sen suoraksi ja liikkumaan. No esteethän oli tietenkin sen verran isoja, että eihän me niistä yli päästy Necon laukalla. Ekalla kerralla sarjalla Neco veti liinat kiinni ja niin taas kerran kopsahdin pää puomiin ja takapuoli maahan. Ei onneksi sattunut mitään, mitä nyt vähän huimasi. Ei kun takaisin selkään ja johan alkoi Necosta lähteä liikettä. Mervin neuvosta laitoin jalat vähän eteen ja yritin istua pystyssä enkä ennakoida hyppyä liikaa. Raippaa kaulalle sarjan toisella osalla ja vähän maiskutusta niin johan se hyppäsi ihan hyvin. Mä vaan tietysti olin ihan kauhuissani. Sen kanssa on kyllä vaikeeta. Neco pitäisi saada ihan villiintymään verkassa, mutta ei ole helppoa. Heti jos se ei laukkaa kunnolla, se ei myöskään hyppää. Joskus se ei kyllä hyppää vaikka se laukkaisikin, joka on pahempi ongelma. Silloin se yleensä tuijottelee jotain liian jännää. Pakko viedä kakkua Merville ensi viikolla, nyt oon pudonnut jo niin monta kertaa.

Huomenna sitten kisat, niistä kirjoitan tähän samaan postaukseen pian. En usko, että ne nyt voi mennä niin huonosti kuin tänään, joten otetaan vaan voittajafiilis jo nyt. Ja se oikea asenne!

Kisat ohi! Tää viikko on aivan painajaismainen, ja eilisen jälkeen ei muutenkaan näyttänyt hyvältä kisojen suhteen, mutta niin vaan selvisin. Se on pääasia. Parantamisen varaa jäi paljon, joten kyllähän tässä varmaan täytyy mennä uudestaankin :D Helpoksi tätä ei ollut mulle tehty, sillä kaiken muun huolen lisäksi olin ihan ekana koko kisassa, 40 luokassa. Siihen sain Ripan, jota olinkin toivonut, mutta 60 luokkaan mulla oli Leo. Epätoivo ei onneksi iskenyt vaan päättäväisesti yritin selvitä.

Radan kävin kävelemässä pariin kertaan ja se näytti selkeältä. Mitään ratapiirustusta en kyllä löytänyt mistään, mutta lähtölinjakin oli onneksi ihan hyvin merkitty. Sitten vaan äkkiä Ripaa kuntoon laittamaan ja kävelemään maneesiin. Verkkaan oli aikaa vain vartin verran, ja verkka-alue oli sen verran pieni, että kun 7-8 ponia siellä yrittää laukata ja hypätä niin onhan se sekasortoista. Ripaan en saanut vauhtia verkassa, liian pieni tila ja liian lyhyt aika. Lisäksi kun raipalla yritin avittaa asiaa, se meinasi pukittaa mut alas selästään. Radalla siihen tuli taas kuitenkin sille tyypilliseen tapaan aivan uutta virtaa. Mä menin vähän ajattelematta, lähinnä toivoin, että Ripa laukkaa. Laskin viidennelle esteelle askeleita kuuteen asti, ja jotenkin kuvittelin, että hyppäsin jo esteen numero kuusi. Menin sitten siitä ihan vierestä ohi, vaikka numerokin oli esteellä isosti näkyvillä! Uskomatonta tohelointia... Menee kyllä aika lailla jännityksen piikkiin. Muutenhan Ripa meni aika hyvin, mutta mä vaan ratsastin tiet aivan miten sattuu. Sitä Kirsikin kommentoi, hylkäämisen lisäksi :)

Radan jälkeen vein Ripan talliin ja aloin jännittämään seuraavaa. Näin kun Leksa kielsi edellisellä ratsastajalla verkassa yhden esteen kun se oli niin veltto. Ratsastaja sai sen kuitenkin radalla parempaan rytmiin. Mulla Leo tuntui verkassa paremmalta kuin monena muuna toivottamana tuntina, mutta kyllä se kiemurteli ja oli veltto edelleen. Sain kuitenkin pari hyvää laukkapätkää. En tiedä olisiko siihen pitänyt lopettaa, sillä laukka huononi sitä myöten kun meidän vuoro lähestyi. Mistä olin erittäin ylpeä radalla, oli se, että huomasin oikeasti ajattelevani teiden ratsastusta, rataa ja muutenkaan en ollut aivan jäässä. Leksa oli veltto koko radan, joten pisteet laski, mutta muistin radan ja se oli puhdas kuitenkin! JEE! Voittajafiilis.

Tästä on hyvä jatkaa.

Vk 12

Viikko 12 alkoi aurinkoisesti. Valoa on jo paljon, vaikka aurinko ehtikin jo laskea, kun puoli kasin maissa lähdin kotiin päin tallilta ajelemaan maanantaina. Estetunnilla oli vuorossa Sid. Ei se kaikista lempparein, mutta ihan luotettava polle, huolimatta siitä yhdestä kerrasta, jolloin meillä oli vähän vastoinkäymisiä. Verkassa tehtiin paaaaljon vastalaukkaa. Mä en kylläkään saanut Sidiä kertaakaan kaarteen läpi vastalaukassa ja Mervikin tuskastui siihen säheltämiseen... Hommasta ei vaan yksinkertaisesti tullut mitään ja voimat loppui ennen kuin tehtävä onnistui... No, ilmeisesti se säätäminen kuitenkin auttoi, sillä Sid hyppäsi tehtävänä ollutta jumppasarjaa oikein kivasti. Puolipidätteet olivat taas todella tärkeässä roolissa, jotta sain Sidin pitkänä vyöryvää laukkaa tasapainotettua. Ensin piti mennä loivalla kiemuralla kaksi kavalettia, joilla laukanvaihto. Sitten neljän esteen pitkä suora jumppasarja, kaksi askelta jokaisessa välissä. Sid meni jumppasarjat ja pari kertaa kavaletitkin oikein hyvin ja pystyin siihen kivasti vaikuttamaan ja osasin rentoutua kädellä silloin kun Mervi sanoi.

Tunnin jälkeen kysyin Merviltä, josko sitä uskaltaisi mennä harjoitusestekisoihin ja se sanoi, että kyllä uskaltaisin :) Voisin kuulemma mennä sekä 40 että 60 -luokat peräkkäin. Ja niinpä seuraava päivänä olin ilmoittautunut kisoihin. Nyt ne kisat on huomenna ja jännittää hulluna!

Tiistaina listassa luki Palisco, joten olin innoissani siitä ja ekasta tunnista kentällä tänä keväänä. Kun menin tallille, Palisco olikin korvattu Laikalla. Laikahan on ihan kiva, mutta olisi kiva ollut mennä Paliscolla, kun en ole sillä mennyt ja kaikki sitä kehuu. Nyt Laika on kuitenkin ollut sairaslomalla ja palannut vähän aikaa sitten tunneille. Tähän kun yhdistettiin eka tunti kentällä, katastrofin ainekset olivat valmiita. Selkään noustessakaan heppa ei meinannut pysyä housuissaan, mutta alkuverkka meni ihan kohtuu-rauhallisesti. Laukoista se sitten alkoi, kuumeneminen. Laika pomppi minne sattuu ja painoi kädelle paljon. Kun jäin liikaa pitelemään, se alkoi pukitella ja tuntui, että sillä oli neljä jalkaa ilmassa mutta eteenpäin meno oli vähäistä. Siinähän sitten yritit tehdä vastalaukkoja. Yksikään ei oikeastaan onnistunut. Kirsin huutamisesta huolimatta (tai siitä johtuen) en onnistunut sen paremmin Laikaa rauhoittamaan. Se siitä tunnista sitten. Onneksi ei ollut estetunti, meno olisi ollut melko hurjaa.

Vk 11: Ferra ja Marco

Viime viikolla oli kaksi aika haasteellista tuntia. Estetunnilla oli jälleen uusi tuttavuus, Ferra. Olin siitä ihan innoissani edellisen onnistumisen jälkeen Chillalla. Ja muutenkin kaikki kehuivat Ferraa mulle. Ferra oli vauhdikas, mutta todella kiltti, jonka huomasin tunnilla erinomaisesti. Verkka meni minusta erinomaisesti, mutta kun ruvettiin hyppäämään, meillä oli rytmin kanssa vähän ongelmia. Välillä mentiin ihan rauhassa ja välillä kiihdyteltiin liiankin kanssa. Tämä johti siihen, että mun oli vaikea tajuta, mistä Ferra meinaa hypätä. Pari kertaa mokasin niin perusteellisesti hypyssä, enkä päässyt ollenkaan mukaan, että oli todellinen ihme, että Ferra-parka hyppäsi vaikka roikuin sen suussa miten sattuu. Ferran kanssa seuraavalla kerralla pitäisi laskea tahtia ja saada sitä tasaisemmaksi. Pitäisi myös linjan alussa tehdä pari puolipidätettä ja sen jälkeen pitää käsi edessä ja katse esteen takana. Siinä vinkit toiselle kerralle, toivottavasti se tulee pian, sillä Ferra oli todella mukavan tuntuinen.

Tiistaina oli vuorossa Marco, huoh... Me ei vaan sen kanssa oikein ymmärretä toisiamme. Verkassa oli selkään noususta lähtien todella vaikeaa. Ei meinattu pysyä paikoillaan ollenkaan, ei mennä suoraan eikä taipua. Jyrättiin mutta ei nostettu jalkoja. Ensin tehtiin pohkeenväistöjä, jotka alkoi mennä onneksi muutaman yrittämisen jälkeen ihan hyvin. Vaikeaa oli taas päästää ohjasta ja pitää asetus. Muuten saatiin aika kiva suoruus. Ravi meni vähän kipittelyksi. Laukkatehtävä, joka oli kokoamista monilla siirtymisillä ja laukannostoilla, olikin sitten ihan farssi. Joko ei laukkaa ollenkaan, väärä laukka tai ryntäyslaukka. Kokoamisesta ei ollut tietoakaan. Kirsi kehotti olemaan tekemättä yhtään mitään laukassa, mutta kyllä musta sen laukan pitää aika laadukasta siinä tapauksessa olla, jos on neljä askelta aikaa. Silloin hepan on itse laukattava ne neljä askelta eikä se voi myöskään rynnätä, sillä muuten et mitenkään ehdi sitä siirtymistä tekemään ennen kuin aika (neljä askelta) loppuu. No, se siitä. Kovasti tehtiin töitä ja osaksi onnistuttiinkin, mutta pääasiassa oltiin kyllä Marcon kanssa aika eri aaltopituuksilla.

Vk 10: Chilla love

Tällä viikolla tallin ilmoitustaulun listasta oli hieman tärähtänyt kuva ja kännykällä katselin, että heppa olisi joko Chyla tai Chilla. Arvelin, että varmasti kyseessä on Chyla, mutta tarkempi tarkastalu osoitti hepan olevan uusi tuttavuus Chilla. Sehän alkoi tietysti jännittää jo ennen kotoa lähtöä, sillä ainoa kokemus Chillasta oli, kun kerran näin sen heittävän jonkun tytön päin maneesin seinää, kun se esteillä riistäytyi käsistä. Silloin muistaakseni ääneen sanoin jollekin, että tuolla en kyllä uskaltaisi hypätä.

Menin tallille Chillaa etsimään ja sen kämpästä löysin hepan lisäksi hoitajan, joka kehui hoitoheppaansa kovasti. Samalla hän kertoi surullisen tarinan oman hevosensa yllättävästä kuolemasta. En oikein voinut muuta kuin pahoitella ja auttaa hoitamaa Chillaa, joka oli boksissa todella kiltti ja rauhallinen myös sen jälkeen kuin hoitaja oli lähtenyt. Heti tallista lähtiessä ja selkään nousussa se alkoi hosumaan eikä meinannut seisoa paikoillaan. Verkassa se kuitenkin pysähtyi melko kuuliaisesti pidätteestä ja ravin tahti pysyi mukavana. Mervi kehotti testaamaan jarruja ja kun Chilla paikallaan ollessa protestoi päätä heiluttamalla, Mervi näytti kädestä pitäen miten pidän vastaan käsi alhaalla kunnes se rauhoittuu ja jatkan vasta sitten. Vaikka Chilla selvästi oli tosi herkkä ja keskityin siihen, että sain käden pysymään pehmeänä, olin ylpeä siitä, ettei se heiluttanut päätään liikkeessä juuri ollenkaan vaan pysyi rauhallisena. Kun alettiin hyppäämään se ei tykännyt paikallaan olosta vaan heilutti päätään pysähdyksissä koko ajan. Laukassa Chilla ehkä vähän kuumeni ja painoi kädelle, mutta sain kuitenkin sen pysähtymään mielestäni aika hyvin. Laukkahan sillä oli todella mukavaa. Mervi sanoi, ettei siihen pidä tuudittautua vaan tehdä töitä koko ajan, että saa sitä myös koottua. Siinä olisin voinut onnistua paremminkin.

Eka tehtävä oli innarit isolla pääty-ympyrällä toisen ratsukon kanssa. Chilla hyppäsi Mervin mukaan joka kerta vaan kovempaa, ja kehotti kokoamaan ja kääntämään kunnon tiet jo hyvissä ajoin. Sitten hyppäsimme pystyä, viisi askelta ja samat innarit, joiden välit kyllä olivat aika ahtaat. Pystylle piti tehdä ravilähestyminen, joka meni ihan yllättävän hyvin Chillalla. Aika nopeesti selvis, että pitää heti esteen jälkeen istuu kunnolla pystyyn, jotta sen saa kiinni, sillä oli tosiaan vähän taipumusta rynnätä esteen jälkeen. Muutenhan se hyppäs tosi kivasti. Kaikki meni oikeastaan tosi hienosti, etenkin viimeinen rata, jossa oli pitkiä lähestymisiä ja isompia esteitä. Sain Chillan odottamaan kivasti ja tiet oli hyvät. Taas voin onnitella itseäni erityisesti siitä, että olin itse rauhallinen, pystyin ajattelemaan järjellä ja ratsastin enkä kadottanut kaikkia suunnitelmiani heti tehtävälle lähdettäessä. Varmaan se tunne, että Chilla kyllä pysyy käsissä, auttoi tähän.

Kyllä siitä taisi tulla mun uusi suosikki :)